12.12. kokoontumisessa ehdotettiin bittikarttamorffausta yhtenä vaihtoehtona moottori- ja purjeveneiden historian havainnollistamiseen. Softapuoli alkaa olla ns rouherukkasessa :P Kerätkää tammikuun miittiin niitä venemallien kuvahistoriikkeja. PS animaatio herää uudelleen refreshiä painamalla.
edit: blogger ei ilmeisesti tue gif animaatioita
perjantai 19. joulukuuta 2008
Tavataan Kouvolassa 8.1. klo 10
Terve,
Venemessuosaston fyysisen toteutuksen aloittamiseksi tavataan Kouvolassa 8.1. klo 10
Tarkoituksena levittää Modon-seinät ja täältä mukaan otettavat viimevuotiset seinät ym materiaali 8mx3m tilaan ja katsoa mitä olemassa olevasta materiaalista saisi aikaan ja mitä pitää vielä rakentaa.
Tehdään päätökset:
- mitä rakennetaan ja miten
- kuka rakentaa
- missä rakennetaan
- koska rakennetaan
- milloin fyysisiä rakennelmia ja muita tuotoksia kootaan yhteen
Eli tavoitteena saada aikaan tiukka aikataulu ja suunnitelma miten kolmessa viikossa saadaan osasto kokoon ja esille messuille.
Venepuolen opiskelijoita tarvitsen keskiviikkona tai torstai aamuna avuksi pakkaamaan viimevuotisen seinät kyytiin.
Blogia saa edelleen käyttää keskusteluun ym ideointiin.
-Mikko

maanantai 15. joulukuuta 2008
Perjantain 12.12. muistio ja avoimet kysymykset KOMMENTOIKAA!
Tervehdys Herrat!!
Perjantaina 12.12 pidetyssä palaverissä sovimme seuraavia asioita:
messuosato
- 4-6 näyttöä missä esitetään: tulva, koulutus, valmistustekniikka ja eri veneiden elämänkaari matskua.
- Villen ehdottama pöytä
- 4 ”tolppaa” pienoismalleille
- pikku pöytä & 2x jakkara
- MUUTA?????
Mielestäni olisi nyt erittäin tärkeätä saada toi messuosasto valmiiksii, siis että mitä me sinne laitetaan ja kuinka paljon. Sen pohjalta olisi sitten mukavampi lähteä toteuttamaan fyysisesti tätä osastoa. Aikaa ei ole paljon ja sen takia toivoisin nyt että kaikki miettisi asiaa huolella, niin saataisiin hommat pyörimään.
Elämänkaari osiosta tuli seuraavia ehdotuksia
- moottoriveneet: Bella ja Marino
- purjeveneet: Swan, Baltic, Nauticat ja Finngulf
Jos siis saada lupa käyttää valmistajien kuvia meidän osastolla.( Mikko ja Tapsa lupasi kysellä lupia)
Oli myös puhetta jos Jouni Silfer voisi piirtää jotain kuvia.
NYT PÄÄTÖKSIÄ NIIN SAADAAN HOMMA PAKETTIIN!!!!!!!!!!!!
Kuka tekee, mitä tekee?
Kyselin myös perjantaina että olisiko kenelläkään mitään toiveita työnjaon suhteen. Selvisiä että:
Tuomas, Ville ja Jouni olisi kiinnostunut osaston kalusteiden rakentamisesta/kasaamisesta. Juha oli kiinnostunut elinkaarien kasaamisesta. Eskon toiveita en saanut selville mutta uskon että vanhana rattimiehenä hän voisi mahdollisesti hoitaa kuljetuskalustoa..?? Sami??
Itseäni eli Lassea kiinnostaa myös toi elämäkaari homma. Mikko lupasi hoitaa TULVA ja Kymicompsite asiat. Tapsa hoitaa koulutusta koskevat asiat.
Jatkossa
- Lisää ehdotuksia
- Seuraavassa tapaamisessa on lyötävä lukkoon osaston ulkonäkö
- Milloin tavataan??
- Jos ne Kouvolan seinät otetaan käyttöön niin työstetäänkö ne sielä vai Kotkassa??
- Pitäis varmaan kertoa Kouvolaan mitä niiden ideoista otetaan käyttöön.
- MUUTA??
Piparin tuoksuiset terveiset, kordinaattorinne Lars

perjantai 12. joulukuuta 2008
kuitukankaita projektioihin
torstai 11. joulukuuta 2008
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
tiistai 9. joulukuuta 2008
Tiistai aamun 9.12.2008 kommentteja
Osasto:
- Kaikki esitykset näytöillä ja projektoreilla
- kohokirjaimien/logon hyödyntäminen
- Pienoismallit ja niille kalusteet?
- Mac-näytöt ja niille telineet?
- Modon-kalusteet?
- esitetelineet
- tavaroiden säilytys
- Lay-out?
Sisältö:
- painotus nykyaikaan
- valmistustekniikka ja materiaalit
- veneiden kehitys
- opiskelu
- Tulva-projekti

maanantai 8. joulukuuta 2008
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Palaveri 26.11.2008
työnjako: "asiakas-muotoilutoimisto"
materiaalit, komposiitti?
sisältö
ehdotukset
videolaitteet,mac-näytöt?
videoesitysten teko?
kalusteet
asusteet? Vellamo? Ahlstrom?
sähköpostilista
materiaalit, komposiitti?
sisältö
ehdotukset
videolaitteet,mac-näytöt?
videoesitysten teko?
kalusteet
asusteet? Vellamo? Ahlstrom?
sähköpostilista
Modon osasto habitare(?) messuilla
Vene08 osasto
07-messujen osasto
Videolaitteet
Terve,
laitoin koulun ATK-tuelle oheisen kyselyn, katsotaan tuleeko vastausta.
Videoprojektorillakin heijastaminen saattaisi onnistua koska osasto on niin pitkä (3mx8m)
- Mikko
"""
Terve,
olemme osallistumassa helmikuussa Venemessuille Messukeskuksessa 5.-15.2.2009
Messuilla olisi tarkoitus hyödyntää videoesityksiä (painettujen seinien sijasta)
Koululta ei ilmeisesti löydy isoja TV-näyttöjä joita voisi lainata tuoksi ajaksi? (esim infomonitorit?)
Toinen vaihtoehto on videoprojektori(t) mahdollisimman suurella valoteholla (messuilla on melko kirkas valaistus) Millaisia projektoreja olisi mahdollisuus lainata, löytyykö kahta?
Kolmas vaihtoehto olisi korvata koko määrällä ja käyttää useita pieniä näyttöjä. Löytyykö vanhoja litteitä näyttöjä, jotka voisimme "integroida" messukalusteisiin? Kaksi näyttöä saa kytkettyä samaan PC:hen, voiko kytkeä vielä usempia? Saako ison kuvan jaettua useaan näyttöön?
Messuja toteutetaan venealan ja muotoilun opiskelijoiden yhteistyönä.
Kiitoksia avusta,
Mikko
""""

perjantai 21. marraskuuta 2008
Perjantai 21.11 tsydeemejä..
Perjantai 21.11
Palaveri Kouvolan porukoitten kanssa 26.11
Teema: Nykyinen ja tuleva veneily ja valmistusmateriaalit
Mitä me valmistamme omassa koulussamme? (Tuotoksia)
Komposiitti kokoelman kartoitus
Millä tavalla tuodaan esille?
Mitä lujitemuovi oikeastaan on?
Valmiita PowerPoint esityksiä
Lujitemuovit
Tulva-hanke
Samaan tarkoitukseen suunnitellun veneen kehitys
Miten nykyään valmistetaan tuotteita?
Opiskelijoiden tavoitteena olisi kuvata tulevaisuutta
Messuilla näytillä nykyaikaa
Mahdollisena tuotoksena pöytä tai seinä. Ei olla esillä omatekoisilla isoilla tuotteilla.
Esiintyminen on näyttöjen varassa.
Aikajana veneiden kehityksestä
”Aikajana” lujitemuovien kehityksestä
Matto (harmaa)
-Diasarjoja projekteista
Aikajanan materiaalinen kerääminen:
- Purjeveneet:
* Ville
* Sami
- Moottoriveneet:
* Tuomas
- Monirunkoveneet:
* Ulla
- Pitkän matkan moottoriveneet:
* Jouni
- Vanhojen messujen sisällöt:
* Lasse
Aikajanan materiaalinen keräämisessä matskujen tulis olla edes osittain valmiina ensi viikon keskiviikkoon 26.11 mennessä, jotta voidaan sitten esitellä vähän Kouvolan päässä ideoita ja ajatuksia..
Tässäpä tämmöstä.. lisätkää toki jos jotain jäi multa laittamatta..
-U-

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)

.jpg)